MEDIATALO ESA / Sari Asikainen
27.8.2019
Heinolalaisen Viitos-Metallin väki seuraa keskittyneenä,
kuinka vuoden kestänyt projekti lipuu osa kerrallaan rekkojen perävaunuissa
ulos teollisuushallista.
Pienen hetken näyttää siltä, että oviaukko käy pieneksi.
Lopulta 5,7 metriä leveä ja kuusi metriä korkea, pressuilla peitetty
höyrykeskus mahtuu kuin mahtuukin ulos hallista. Rekka kuljettaa kuorman jo
aiemmin hallista ulos tuodun keskuksen katon viereen odottamaan lähtöä kohti
Hankoa.
Seuraan liittyy hetken päästä myös höyrykeskuksen oma
vedenkäsittelylaitos. Sen on määrä puhdistaa keskuksen käyttämä vesi kalkista
ja muista mineraaleista.
Maanantaina Heinolasta Hankoon lähti yhteensä neljä
erikoiskuljetusautoa, joiden yhteispaino on noin 100 tonnia.
– Hangossa odottavat perustukset, ja myös meidän asentajat
ovat jo paikan päällä, Viitos-Metallin myyntipäällikkö Kaj Sundberg kertoo.
Erikoiskuljetuksen liikkuminen Suomen teillä on tarkkaa
puuhaa. Luvat kuljetukselle on haettu viikkoja etukäteen, ja reitti
suunnitellaan voimalinjoja, painorajoituksia ja siltojen korkeuksia silmällä
pitäen.
Viime hetkillä tutkitaan vielä sadetutkaa ja päätetään,
peitetäänkö kaikki elementit pressuin.
– Kaikkein haastavinta projektissa ovat olleet erilaiset
nostotyöt. Kun liikutetaan raskaita kappaleita, on kaikki mietittävä tarkasti
etukäteen. Vielä viime hetkelläkin voi tulla isoa vahinkoa, jos ei tiedä mitä
tekee, tuotantopäällikkö Erno Palola kuvailee.
Hankoon toimitetun höyrykeskuksen kokoluokan ymmärtämiseksi
tarvitaan konkreettinen vertailukohde. Keskuksen teho on 12 megawattia – sillä
pitäisi lämpimänä 1 200 omakotitaloa.
– Meiltä lähtee näin isoja projekteja yksi vuodessa.
Tarjouspyynnöstä tähän pisteeseen aikaa tähän projektiin on mennyt noin vuosi,
Viitos-Metallin myynti- ja projektijohtaja Vesa Sahanen kertoo.
Kevytpolttoöljyllä toimiva keskus matkaa monikansallisen
bioteollisuusyhtiön käyttöön. Työn tilaajana Viitos-Metallilta on energiayhtiö
Adven.
Hankoon lähtenyt keskus on paitsi rakennettu, myös
suunniteltu Viitos-Metallilla.
Lämpö- ja painelaitteiden valmistukseen ja suunnitteluun
erikoistunut Viitos-Metalli on monelle heinolalaiselle tuntematon yritys.
– Meillä ei ole käytännössä lainkaan kuluttaja-asiakkaita.
Tuotteet menevät pääasiassa prosessiteollisuuteen ja energiayhtiöille, Sundberg
kertoo.
Yhtiön 35 työntekijästä osa on töissä Heinolan konepajalla
ja osa kiertää maailmalla tuotteiden asennustöissä. Suoraa vientiä yhtiöllä on
Ruotsiin ja Baltiaan, minkä lisäksi asiakkaiden kautta tuotteita menee myös
muualle maailmaan.
– Esimerkiksi maailman suurimmalle sellutehtaalle
Indonesiaan meni meiltä Valmetin kautta kuusi merikontillista tavaraa vuonna
2014, Sundberg kertoo.
Kuten moni muukin teollisuusalan yritys, myös Viitos-Metalli
on tuskaillut osaavan työvoiman saamisen kanssa. Pulaa on ammattitaitoisista
hitsareista.
Useita uusia työntekijöitä on saatu oppisopimuskoulutuksen
kautta. Vaativaan painelaitehitsarin työhön voi kouluttautua kuitenkin vasta
useamman työvuoden jälkeen.
– Työ vaatii erikoisosaamista. Painelaitehitsareiden on
lisäksi suoritettava määrävälein hitsauskokeet, jotka valvoo ulkopuolinen taho,
Sahanen lisää.
Viitos-Metallilla katsotaan positiivisesti kohti tulevaa.
Vuonna 2011 Tähtiniemestä hankitut tilat mahdollistavat toiminnan kasvattamisen
entisestään, ja yhteistyötä pitkäaikaisten kumppaneiden kanssa on parannettu
koko ajan. Tiivistä yhteistyötä tehdään esimerkiksi Pertunmaalla toimivan
Pelaserin kanssa.
– Yritys täytti helmikuussa 25 vuotta. Siinä ajassa on jo
opittu tekemään tiettyjä asioita oikein, Sundberg hymyilee.